Skip to main content

Valmentajat

Päävalmentaja Riia Ollikainen

”Olen 20-vuotias taitoluisteluvalmentaja ja valmistuin keväällä 2024 liikuntaneuvojaksi sekä ylioppilaaksi. Olen käynyt STLL:n kaikki ohjaajamoduulit, ja kesän 2025 aikana suoritan myös STLL Perustason Valmentajakoulutuksen.

Valmennus on ollut osa elämääni jo pitkään – aloitin ohjaamisen 12-vuotiaana, ja oman kilpailu-urani lopetin vuonna 2021 Juniori-tasolla. Sen jälkeen olen keskittynyt täysillä valmentamiseen ja oman osaamiseni kehittämiseen.

Olen tehnyt kilpailuohjelmia useille eri seuroille, ja tykkään tuoda valmennukseen mukaan myös luovuutta ja ilmaisua. Valmennan suurella intohimolla ja lämmöllä – jokainen luistelija on yksilö, ja minulle tärkeintä on löytää juuri hänen oma motivaationsa ja kipinä lajiin.

Haluan tukea jokaista luistelijaa kulkemaan kohti omia tavoitteitaan, olipa ne isoja tai pieniä. Uskon pitkäjänteiseen tekemiseen, avoimeen ilmapiiriin ja siihen, että harjoituksissa saa myös nauraa. Minulle on tärkeää luoda turvallinen, innostava ja kannustava ilmapiiri jokaiselle harjoitukseen tulevalle.”

Ohjaajat

Seurassamme toimii Suomen Taitoluisteluliiton koulutuksen käyneitä ohjaajia, jotka yhdessä päävalmentajan kanssa suunnittelevat ja pitävät harjoituksia luistelukoululle sekä harrasteryhmille.

Mira Kaksonen

”Olen käynyt kaikki liiton vaatimat ohjaajakoulutukset, eli moduulit 1-4. Olen itse harrastanut luistelua noin 6,5 vuotta ja olen toiminut ohjaajana neljä vuotta. 

Olen ohjaajana todella positiivinen ja sydämellinen. Ohjaamisessa parasta on nähdä luistelijan kehitys sekä toimia lasten kanssa ilon ja positiivisen energian kautta.”

Aino Poutiainen

”Olen käynyt kaikki neljä ohjaajakoulutusta eli kaikki liiton vaatimat koulutukset luisteluohjaajaksi. Olen itse harrastanut taitoluistelua jo luistelukoulusta saakka ja tällä hetkellä harrastan jäätanssia meidän seurassa.

Opiskelen tällä hetkellä lukiossa ja teen ohjaajatehtäviä koulun ohella. Olen ohjaajana kannustava ja positiivinen. Tykkään toimia luisteluohjaajana, koska olen todella sosiaalinen ja lasten kanssa on mukava opetella uusia asioita ja nähdä, kun he kehittyvät.”

Senja Kuosmanen

”Moi! Olen Senja, 18-vuotias ohjaaja. Olen käynyt kaksi ohjaajakoulutusta ja luistellut jo yli neljä vuotta. Ennen luistelua harrastin tanssia SM-tasolla, ja tällä hetkellä kilpailen soolojäätanssissa 💃🏼. Olen helposti lähestyttävä ja minulle voi aina tulla juttelemaan mistä vain. Odotan innolla, että pääsen näkemään teidät kaikki jäällä ❤️”

Annika Ruotsalainen

”Olen Annika, 17-vuotias ohjaaja. Olen käynyt kaikki neljä ohjaajakoulutusta ja luistellut 4-vuotiaasta asti – eli jo noin 13 vuotta. Olen kilpaillut yksinluistelussa kansallisiin junioreihin asti, ja nyt olen siirtynyt jäätanssin pariin. Olen ystävällinen ja positiivinen, ja odotan innolla, että pääsen jakamaan luistelun iloa teidän kanssa! 😊”